Palvelumuotoilua järjestöille?

Olen pohtinut jo jonkin aikaa, miten hyödyntää palvelumuotoilua järjestöjen työssä. Nyt oli vihdoin oikea aika lähteä jakamaan ajatuksiani myös muiden kanssa!

Yksi palvelumuotoilun pioneereista, Stefan Moritz, kuvaa palvelumuotoilun hyötyjä kirjassaan ”Service Design – Practical Access to Service Design” (kirja on ladattavissa ilmaiseksi Moritzin nettisivuilta). Moritzin mukaan höytyjä on 10.

Näitä soveltaen on mahdollista listata myös palvelumuotoilun kymmenen potentiaalista hyötyä järjestömaailmalle:

  1. Palvelumuotoilu tuo menetelmiä työn tarkoituksenmukaisuuden vahvistamiseksi. Palvelumuotoilumenetelmät auttavat tunnistamaan entistä paremmin aitoja yhteiskunnallisia muutostarpeita sekä kunkin toimijan paikan yhteiskunnallisen muutoksen luojana.
  2. Palvelumuotoilun menetelmät auttavat optimoimaan resursseja entistä paremmin ja toimimaan entistä tuloksellisemmin.
  3. Palvelumuotoilu on mahdollisuus muuttaa organisaatiokulttuuria. Palvelumuotoilu tuo yhteen mitä erilaisimpia ihmisiä, jotka ovat kosketuksissa järjestön toiminnan kanssa, yli toimenkuvien ja vastuualueiden. Tämä tiivistää yhteistyötä yli sektorirajojen ja syventää kaikkien ymmärrystä yhteisestä missiosta, mahdollisuuksista ja rajoista.
  4. Palvelumuotoilun avulla voidaan luoda uudenlaisia hankkeita. Palvelumuotoiluajattelu tuo käyttöön tietopääomaa, joka tuo esiin eri ihmisten näkökulmia ja osaamisia uudella tavalla. Kehittämistyön näkökulmasta tämä saattaa johtaa aivan uudenlaisiin ratkaisumalleihin.
  5. Palvelumuotoilu on mahdollisuus vahvistaa prosessitehokkuutta. Palvelumuotoilu tuo mukanaan nopean kokeilemisen eli prototyypit. Nopea kokeileminen tuo myös uudenlaisia projekti-ideoita nopeasti perinteisen pilottihankeajattelun sijaan.
  6. Palvelumuotoilun avulla voidaan luoda ja muotoilla kokemuksia. Oletko ennen pohtinut, minkälainen kokemus järjestön työntekijöille, hallituksen jäsenille ja hankkeiden hyödynsaajille järjestötoiminnasta tai hanketoiminnoista muodostuu? Onko kokemus positiivinen vai negatiivinen ja miksi näin? Palvelumuotoilu auttaa muotoilemaan kokemuksista positiivisia.
  7. Palvelumuotoilun välineitä hyödyntämällä voidaan vahvistaa linkkiä mm. rahoittajien edustajien, järjestöhenkilökunnan ja järjestön hankkeiden hyödynsaajien kesken.
  8. Palvelumuotoilu vahvistaa läpinäkyvyyttä. Palvelumuotoiluprosessi pakottaa toimijat tarkastelemaan avoimesti kutakin käsitteillä olevaa tilannetta. Erityisesti ymmärrysvaiheen aikana tarkastellaan yhdessä kaikkea, mitä tilanteeseen, mitä pyritään työllä muuttamaan, liittyy.
  9. Palvelumuotoilu auttaa erottumaan. Palvelumuotoilun hyödyntäminen on järjestökentällä vielä varsin uutta. Sen ottaminen käyttöön auttaa erottautumaan muista.
  10. Palvelumuotoilu vahvistaa brändiin kiinnittymistä. Brändäys on nykypäivänä välttämättömyys kaikilla sektoreilla ja myös menestyvän järjestön perusedellytys.

Tämä antanee riittävästi pohdittavaa tälle päivälle. Pyrkimyksenäni on blogini myötä testata, pitävätkö nämä 10 kohtaa paikkansa.

 

Tekijä: Milla Mäkinen

Olen intohimoinen muutosmuotoilija. Jaan blogeissani ajatuksiani paremman maailman muotoilemisesta. Lue lisää minusta nettisivuiltani www.millamakinen.com. I am a passionate change designer. In my blogs I share my ideas about change.

2 vastausta artikkeliin “Palvelumuotoilua järjestöille?”

  1. Palvelumuotoilu on parhaimmillaan ruohonjuuritason muutosjohtamista (kaiken muutosjohtamisen pitäisi olla ruohonjuuritasoista, mutta useammin lähdetään johdon hermeettisesti suljetusta suunnitteluprosessista liikkeelle – ja sitten ihmetellään miksi muutos menee pieleen).

    Tein muuten sarjakuvamaisen selityksen aiheesta mitä on palvelumuotoilu, jos on ikinä vaikeuksia selittää mistä kyse: http://www.businessillustrator.com/what-is-service-design-cartoon/

    Tykkää

    1. Kiitos kommentistasi Virpi -ja sarjakuvasta! Muutos syntyy tosiaan parhaiten alhaalta ylös -ja jonkun pitää aina toimia muutoksen ”moottorina”. Haasteena on, että asiakkaiden tuntemus tuntuu välillä jäävän asiantuntijuuden jalkoihin. Tästä lisää jossain vaiheessa… 🙂

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: