Vuorovaikutusviidakossa

Ihmisten välille syntyvät vuorovaikutussuhteet ovat palveluiden perusainesta. Nämä voivat syntyä joko kahden ihmisen tai ihmistä edustavan asian (kuten tietokoneen) välille. Vuorovaikutussuhteissa tehdään eräänlaista ”arvokauppaa”. Vuorovaikutussuhteissa osallisina olevat ihmiset lähtevä aina vuorovaikutustilanteista jonkinlaisen kokemuksen kanssa.

Kuten Johnston ja Kong kirjoittavat, ”Mitä tahansa palvelua […] asiakas ostaakaan tai minkä tahansa [palvelun] kohteena hän onkaan, asiakkaalle muodostuu siitä aina kokemus: hyvä, paha tai merkityksetön. Toisin sanoen, palvelu pitää aina sisällään kokemuksen ja kaikki palvelukohtaamiset pitävät näin ollen sisällään mahdollisuuden emotionaaliseen sitoutumiseen, palvelun tai tuotteen arkipäiväisyydestä riippumatta”, (Johnston ja Kong 2011).

Jokainen palvelu on siis mahdollisuus ihmisten sitouttamiseen. Se voi sitouttaa työntekijöitä työnantajaansa tai vapaaehtoisia järjestöönsä, hankkeiden kohderyhmiä hankkeiden tuloksiin tai tukijoita järjestötyön rahoittamiseen. Oman järjestön puitteissa pyörivät ihmiset on siis syytä piirtää itselleen näkyviksi. Vai silloin hahmottuu myös se, kenen kanssa he ovat vuorovaikutuksessa ja minkä vuorovaikutusprosessin muokkaaminen kannattaa priorisoida.

Hanketyössä ajattelemme usein, että hanketyöntekijät tai ohjelmatyöntekijät ovat järjestössä oma lohkonsa, kun taas viestintä, varainhankinta ja hallinto muodostavat omat sektorinsa. Kun toimintaa lähteekin avaamaan järjestön muodostavien ihmisten kautta, myös tämä ajatus saattaa keikahtaa päälaellensa. Yhden hanketoiminnan toteuttamiseen liittyykin leveä ihmisten vuorovaikutusviidakko, jossa jokaisella vuorovaikutustilanteella on hanketoiminnon toteutumiseen oma, uniikki, vaikutuksensa.

kuvio_ihmisten_linkit

Hanketoiminnoista muodostuukin yhtäkkiä monimuotoisia vuorovaikutussuhdeviidakoita.

Vuorovaikutusviidakoissa piilee avain uuden luomiseen ja mahdollisuus vanhojen tapojen kyseenalaistamiseen. Päivi Ylitalo-Kallio lainaa artikkelissaan Mulleria, joka esittää, että ”osallistavan suunnittelun menetelmät, tekniikat ja käytännöt voivat johtaa hybridisiin kokemuksiin”. Nämä tapahtuvat ihmisten välisissä vuorovaikutushetkissä (Muller kutsuu tätä ”kolmanneksi tilaksi”), joissa erilaisia asiantuntijuuksia voidaan yhdistää uudenlaisiksi näkemyksiksi ja suunnitelmiksi. Mullerin mukaan ”Kolmannen tilan kokemuksia ovat mm. olettamusten haastaminen, vastavuoroinen oppiminen, ja uusien ajatusten luominen. Erilaisten ryhmien yhteen saattaminen saa aikaan uudenlaisen kulttuurin, joka on hybridinen, yhdistelmä kohdanneista kulttuureista. Vanhat olettamukset ovat avoinna keskustelulle ja neuvottelulle – dialogille”.

Mielenkiintoista, eikö totta?

Tekijä: Milla Mäkinen

Olen intohimoinen muutosmuotoilija. Jaan blogeissani ajatuksiani paremman maailman muotoilemisesta. Lue lisää minusta nettisivuiltani www.millamakinen.com. I am a passionate change designer. In my blogs I share my ideas about change.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: