Mitä järjestöt voivat oppia Googlelta?

No niin, uusi vuosi, uudet kujeet. Mistä kannattaa aloittaa? Googlesta!

screen shot 2019-01-10 at 9.51.46 am

Google on maailman käytetyin hakukone. Suomessa tehdään päivittäin jopa 30 miljoonaa Google-hakua. Vuonna 2018 googlattiin erityisesti presidentinvaaleja, Airiston helmeä, tuhkarokkoa, kuunpimennystä ja kansalaisaloitetta. Myös aktiivimalli, GDPR, Kalastajatorppa, Oodi ja Liike Nyt! olivat Suomessa googlattujen puheenaiheiden Top-10-listalla.

Mitä tekemistä tällä sitten on järjestöjen kanssa?

Minna Komulainen kirjoittaa kirjassaan ”Menesty digimarkkinoilla”, että digitalisaatio on avain yritysten menestykseen. Samat ihmiset, jotka muodostavat yrityksiä, oppilaitoksia ja muita ihmisten yhteenliittymiä, ovat myös niitä, joista järjestömaailma muodostuu. Niinpä Komulaisen oppeja kannattaa soveltaa yhtä lailla myös järjestöissä. Digitaalisen näkyvyyden kehittämisen ensimmäinen askel on Komulaisen mukaan asiakkaiden kuunteleminen heidän käyttämissään digikanavissa. Google Trends on hyvä paikka aloittaa, sillä sieltä näkee yhdellä silmäyksellä, mitä ihmiset milloinkin hakevat.

screen shot 2019-01-10 at 9.18.04 am

Mihin oma järjestösi hakee ratkaisua? Onko sillä tarjottimellaan jokin ratkaisu, jota vaikka Liike Nyt! tarjoaa myös omalta osaltaan? Ei kun tutkimaan! Nyt emme hae poliittisia linjauksia vaan palvelumuotoiluajattelun peruskauraa eli insighteja, ”sisäpiirinäkökulmia”, oivalluksia siitä, minkälaisten asioiden kanssa ihmiset päivittäiselämässään kamppailevat ja minkälaisten ratkaisujen puoleen he kääntyvät. Mitä Google Trendsin kymmenen haetuinta puheenvuoroa siitä kertovat?

Kun trendit on kartoitettu, Googlelta voi myös lähteä hakemaan vinkkejä siihen, miten nytkäyttää oman järjestön tai yhdistyksen toiminta uudelle vaihteelle Googlen kehittämän Design Sprintin avulla. Testasimme tätä syksyllä pari kertaa myös Kukunorissa. Lopputulemana yksi strategialuonnos ja toipumispelikonsepti ja paljon innostusta ja hyvää mieltä –kannattaa siis ehdottomasti kokeilla!

esitelmä_kuva8

Jos vuonna 2019 pitäisi jotain tiettyä asiaa pitää koko ajan mielessä, sanoisin, että se on kysymysten kysyminen ja uusista paikoista ratkaisuehdotusten hakeminen.

Uteliaisuus on innovatiivisuuden perusta -sitä kannattaa siis vaalia!

Tekijä: Milla Mäkinen

Olen intohimoinen muutosmuotoilija. Jaan blogeissani ajatuksiani paremman maailman muotoilemisesta. Lue lisää minusta nettisivuiltani www.millamakinen.com. I am a passionate change designer. In my blogs I share my ideas about change.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: