Mikä ihmeen meemi? Palvelumuotoilua z-sukupolven kanssa

munekameemi_Milla_Mäkinen_blogi

Ihmettelin jonkin aikaa, että mikä ihmeen podcast? En millään meinannut hahmottaa, mikä ihmeen ero on podcastilla ja nettiradiolla, tai vaikka äänikirjalla tai Yle Areenan sivuille arkistoidulla haastattelulla. Enpä myöskään tiennyt, mikä on meemi. Kaikki tämä alkaa pikku hiljaa selkiytymään (HUOM tämän blogin kuvituksena on ihan eka itse tekemäni meemi!).

Ilokseni työpöydälleni on viime aikoina tupsahtanut läjä kysymyksiä, jotka liittyvät ”nuoriin”. Eli siis ”z-sukupolveen”, ”20-30-kymppisiin”, ”nuoriin aikuisiin”. Monet järjestöt painivat sen kanssa, miten saada omaa organisaatiota, toimintaa, missiota tai viestintää muotoiltua sellaiseksi, että se houkuttelisi mukaan myös nuoria aikuisia.

Itse en enää kuulu tuohon kategoriaan, joten mitä tekee palvelumuotoilija?  Ottaa käyttöönsä palvelumuotoilijan tärkeimmän työkalun: empatialasit. Ei muuta kun tutustumaan kyseisen sukupolven arkeen!

Miltä z-sukupolven arki sitten näyttää? Radio-ohjelmat ovat podcasteja, telkkari on YouTube, kirjat ovat äänikirjoja, tekstarit Whatsappiin lähetettyjä ääniviestejä, vapaaehtoisuus aidosti vapaita, nopeita, tekoja jonkin ahdistavan ilmiön äärellä. Ilmastonmuutos ja sosiaalinen epäoikeudenmukaisuus ovat aitoja arjen ongelmia, jotka rajoittavat oman elämän muotoilua. Aikakäsite on hypännyt etanavauhdista salamannopeuteen.

Sinänsä hyvin ymmärrettävää, jos tarkastelemme eri aikakausien välillä tapahtuneita muutoksia vaikka jonkin sellaisen palvelun, kuin postin kautta. Kun itse olin lapsi, lähetimme kirjepostia ahkeraan, ympäri maailmaa. Siitä, kun oma kirje oli kirjoitettu, saattoi kulua helposti parikin kuukautta siihen, kun (ehkä) sai kaivatun vastauksen. Odottaminen oli osa kokemusta. Nykyään posti lähtee sähköisessä muodossa sekunneissa läpi bittiavaruuden. Myös vastausta odotetaan välittömästi. Viivästyminen paitsi raastaa hermoja antaa viestin välinpitämättömyydestä. Jonottaminen ja turha odottaminen turhauttavat ihmisiä enemmän kuin koskaan ennen. Tässä kohtaa on hyvä muistella ensimmäisen palvelumuotoiluopettajani, Teemu Ronkasen sanoja, ”palvelumuotoilijan tärkein tehtävä on päästä eroon jonoista”. Niinpä.

Maailma on muuttunut -ja hyvä niin. Mutta mitä se tarkoittaa järjestöjen palvelumuotoilijalle?

Lähinnä sitä, että toiminnan muokkaaminen vaati välitöntä astumista pois omasta poterosta. Nuorten aikuisten maailma kun ON erilainen kuin meikäläisen. Siihen on hyvä ensin tutustua -esim. Zetapodi on hyvä tapa lähteä liikkeelle. Sen olen tästä myös jälleen oppinut, että yhtäkään toimintoa tai muutosta ei kannata tehdä ilman nuorten aikuisten omistajuutta prosessista. Otapa siis heidät myös mukaan alusta lähtien. Hyppää mukaan tubettajien, meemien ja Insta Storien maailmaan. Se helpottaa heti vuorovaikutusta, jos tunnustat olevasi pihalla, sen sijaan, että yrittäisit neuvoa.

Ja sitten ei muuta kun korvat hörölle!

P.s. Sain muuten senkin selville, että ääniteknologian kehitys on seuraava juttu. Z-sukupolvi ei lue, eikä kirjoita, vaan kuuntelee ja sanelee. Miten sinun järjestösi on valmistautunut tähän?

 

Tekijä: Milla Mäkinen

Olen intohimoinen muutosmuotoilija. Jaan blogeissani ajatuksiani paremman maailman muotoilemisesta. Lue lisää minusta nettisivuiltani www.millamakinen.com. I am a passionate change designer. In my blogs I share my ideas about change.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s